Englantilainen täysiverinen, ori, synt. 05.11.2013, 2v
sk.162cm, ruunivoikko, kasv. Lissu T. (VRL-12701), om. Amy VRL-7659
VH14-006-0093, ko: VaaB, re: 130cm, me: 120cm (CIC3)
2-polvinen, kenttäratsastuspainotteinen
sk.162cm, ruunivoikko, kasv. Lissu T. (VRL-12701), om. Amy VRL-7659
VH14-006-0093, ko: VaaB, re: 130cm, me: 120cm (CIC3)
2-polvinen, kenttäratsastuspainotteinen
Kauhulla odotettu päivä koitti ja Parisin oli määrä saapua uuteen kotiinsa. Olin myöhäisheränneenä paneutunut tutkimaan ostamani orin sukua, muutenkin kuin saavutusten osalta, joten vähän jännitti, että millainen elikko sieltä tulisi. Huhujen mukaan orin vanhemmat ovat lievästi sanottuna hieman hankalia yksilöitä. Viimein hevosrekka kaarsi pihaan ja liki kaksimetrinen mies purki ruunivoikon orin autosta. Ori kopisteli talliin asti oikein säädyllisesti ja antoi riisua loimensakin mukisematta, joten ehdin jo huokaista syvään helpottuneena - kunnes iltatallintyöntekijä soitti minulle ääni väristen, että uusi ori on aivan hurjana ja eikä päästä karsinaansa antamaan edes heiniä. Laskin mielessäni kymmeneen ja ajattelin, että orin on paree olla sitten pirun hyvä.
Paris on tullut selvästi vanhempiinsa, sillä orilla on pahalaatuinen asenneongelma melkein kaikkea ja kaikkia kohtaan. Oli kyseessä sitten hoitotilanne, talutus, lastaus tai kengitys. Ja suoraa sanottuna, ainoa asia mikä saa Parisin mielialan koholle on kiimainen tamma. Se ei suvaitse muita oreja tai ruunia lähellään, ihmisistä puhumattakaan. Tallista Parisin löytää sieltä viimeisen nurkan karsinasta, jonka sivuseinä on peitetty kauttaaltaan ja etuseinä tapetoitu karsinaverholla pääluukkua lukuunottamatta. Näin parhain orille itselleen sekä sen vierustovereille. Karsinassa odottaa, mikäli edes sinne asti pääset mulkoileva ori hampaat tai kaviot vastassa. Koitat maanitella oria kääntymään, jotta saisit vietyä sen ulos, mutta turhaan yrität, jos Parisia ei huvita. Orin kanssa on turha lähteä ottamaan miehestä mittaa. Jos joku homma ei onnistu, niin täytyy vain käyttää mielikuvitusta ja lähestyä asiaa toisella tavalla.
Ratsastaessa Paris ei kuitenkaan ole aivan ylitsepääsemättömän toivoton tapaus. Onhan niitäkin päiviä (=enemmistö päivistä), kun meinaan soittaa orin kasvattajalle ja pyytää häntä hakemaan kahelinsa pois tallistani. Välillä Parisin vitosvaihde jumittuu päälle ja olit aitojen sisäpuolella tai et, niin joudut varmasti pelkäämään henkesi puolesta. Koulutreeniä ori arvostaa niinkin paljon, että se saa toisinaan päättömiä sekoamiskohtauksia. Tervejärkiset hyppäävät näissä tilanteissa oma-aloitteisesti kyydistä, mutta ei se pieni järjetönkään prosentti selkään jää, siitä Paris pitää huolen. Estetreeniin ori vaatii vikkeläjalkaisen valmentaja, sillä jos ja kun Paris lähtee valitsemaansa suuntaan, niin valkusta ei jää kuin märkä läikkä, jos hän sattuu seisomaan tulilinjalla. Maastoesteratsun rooli sopii Parisille, sillä siellä se pääsee toteuttamaan itseään haluamallaan tavalla - juoksemalla niin kovaan kun jaloistaan pääsee. Tosin välillä joudutaan ylittämään esteitäkin, mutta maastoradalla ori taitaa unohtaa olevansa töissä ja saattaa jopa salaa nauttia siitä. Parisilla on erinomainen hyppytekniikka ja etenkin alastulot ovat hallittuja, vaikka selässä keikkaroisikin se ei-niin erinomainen esteratsastaja (ne erinomaiset älyävät olla menemättä orin selkään). Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen oriin enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta(kröhöm), sillä ne onnistuneet hetket kisakentillä tai kotona riittävät laskemaan puhelimen kädestäni.
Kilpailupaikalla ihmiset saattavat naureskella Parisin pelleilyille, mutta meitä huoltojoukkoja ei naurata tippaakaan. Jokainen paikalla oleva kuulee orin mylläköinnin, kun se jymistelee ulos rekasta lattiat ja sillat paukkuen. Huomio keskittyy meihin viimeistään silloin, kun minun viimeinenkin pinnani palaa poikki ja alan kiukuta orille. Näitä hetkiä varten minulla on onneksi uskolliset kisahoitajat, jotka ottavat orin hoitaakseen ja tuovat minulle kylmiä juomia, jotta suostun kiipeämään taas sen kaistapään selkään.
Paris on tullut selvästi vanhempiinsa, sillä orilla on pahalaatuinen asenneongelma melkein kaikkea ja kaikkia kohtaan. Oli kyseessä sitten hoitotilanne, talutus, lastaus tai kengitys. Ja suoraa sanottuna, ainoa asia mikä saa Parisin mielialan koholle on kiimainen tamma. Se ei suvaitse muita oreja tai ruunia lähellään, ihmisistä puhumattakaan. Tallista Parisin löytää sieltä viimeisen nurkan karsinasta, jonka sivuseinä on peitetty kauttaaltaan ja etuseinä tapetoitu karsinaverholla pääluukkua lukuunottamatta. Näin parhain orille itselleen sekä sen vierustovereille. Karsinassa odottaa, mikäli edes sinne asti pääset mulkoileva ori hampaat tai kaviot vastassa. Koitat maanitella oria kääntymään, jotta saisit vietyä sen ulos, mutta turhaan yrität, jos Parisia ei huvita. Orin kanssa on turha lähteä ottamaan miehestä mittaa. Jos joku homma ei onnistu, niin täytyy vain käyttää mielikuvitusta ja lähestyä asiaa toisella tavalla.
Ratsastaessa Paris ei kuitenkaan ole aivan ylitsepääsemättömän toivoton tapaus. Onhan niitäkin päiviä (=enemmistö päivistä), kun meinaan soittaa orin kasvattajalle ja pyytää häntä hakemaan kahelinsa pois tallistani. Välillä Parisin vitosvaihde jumittuu päälle ja olit aitojen sisäpuolella tai et, niin joudut varmasti pelkäämään henkesi puolesta. Koulutreeniä ori arvostaa niinkin paljon, että se saa toisinaan päättömiä sekoamiskohtauksia. Tervejärkiset hyppäävät näissä tilanteissa oma-aloitteisesti kyydistä, mutta ei se pieni järjetönkään prosentti selkään jää, siitä Paris pitää huolen. Estetreeniin ori vaatii vikkeläjalkaisen valmentaja, sillä jos ja kun Paris lähtee valitsemaansa suuntaan, niin valkusta ei jää kuin märkä läikkä, jos hän sattuu seisomaan tulilinjalla. Maastoesteratsun rooli sopii Parisille, sillä siellä se pääsee toteuttamaan itseään haluamallaan tavalla - juoksemalla niin kovaan kun jaloistaan pääsee. Tosin välillä joudutaan ylittämään esteitäkin, mutta maastoradalla ori taitaa unohtaa olevansa töissä ja saattaa jopa salaa nauttia siitä. Parisilla on erinomainen hyppytekniikka ja etenkin alastulot ovat hallittuja, vaikka selässä keikkaroisikin se ei-niin erinomainen esteratsastaja (ne erinomaiset älyävät olla menemättä orin selkään). Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen oriin enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta(kröhöm), sillä ne onnistuneet hetket kisakentillä tai kotona riittävät laskemaan puhelimen kädestäni.
Kilpailupaikalla ihmiset saattavat naureskella Parisin pelleilyille, mutta meitä huoltojoukkoja ei naurata tippaakaan. Jokainen paikalla oleva kuulee orin mylläköinnin, kun se jymistelee ulos rekasta lattiat ja sillat paukkuen. Huomio keskittyy meihin viimeistään silloin, kun minun viimeinenkin pinnani palaa poikki ja alan kiukuta orille. Näitä hetkiä varten minulla on onneksi uskolliset kisahoitajat, jotka ottavat orin hoitaakseen ja tuovat minulle kylmiä juomia, jotta suostun kiipeämään taas sen kaistapään selkään.